Joulu keskellä huhtikuuta eli miten menetin viimeisenkin rippeen opiskelumotivaatiota

Kirja: Thomas Pynchon: Huuto 49

Viikon odotuksen jälkeen tänään tuli Postilta tekstiviesti, jonka mukaan paketti on lähimmästä toimipisteestä noudettavissa. Minä hullun kiilto silmissä sinne säntäsin ja sain kaikkea aivan ihanaa. Nyt vain kuolaan ja silmäilen enkä edes harkitse minkään "oikean" tekemistä.


Isosta tulee kesälaukku, pienestä ehkä äitienpäivälahja.


Nämä napit olivat niin söpöjä, että tuli sellainen pakko saada -reaktio.


Ja vielä skräppäys- ja kuultopaperia, koska sattuivat nyt vaan olemaan halpoja. Voi hihhih, mitä kaikkea näistä voisikaan tehdä (sen sijaan että opiskelisin, lukisin tai tekisin keskeneräisiä töitä valmiiksi).

Huomenna on kädentaitomessut, joiden jälkeen minun on mentävä ostamaan huonekalulakkaa. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, koska en ole koskaan tehnyt mitään sen kaltaista. Tänään on myös todennäköisesti keitettävä vehnäjauholiisteriä, jotta pääsen kirjanpäällystyshommiin vielä tänään tai viimeistään huomenna. Siitä ei voi seurata yhtään mitään hyvää.

Joka tyypin kaavakirja

Minulla on aina ollut suuria ongelmia vaatteiden kanssa. Olen paitsi pyöreä, myös 180-senttinen, minkä vuoksi vaatteet ovat aina olleet joko liian lyhyitä tai tiukkoja minulle. Housujen vyötäröt ovat olleet liian matalia (lahkeen pituuksista puhumattakaan) ja paidat ovat jatkuvasti liian lyhyitä ja väärän mallisia. Zizzi on ollut vaatekauppana poikkeus tässä, mutta ketjun kauppoja on vaikea löytää (vaikka huraa, sellainen on Jyväskylässäkin), vaatteet ovat melko kalliita opiskelijabudjetille eivätkä ne aina ole ihan omaa tyyliäni.

Nyt vasta alan hahmottaa, ettei vika välttämättä ole ollut ruumiinrakenteessani, vaan vaatteissa, joita olen katsellut. On tietenkin ihan ymmärrettävää, että massatuotantoon menevät vaatteet sopivat useimmille kuluttajista ja oma vikani on ollut ennemminkin se, että olen aina ajatellut, että minun on kuuluttava siihen samaan joukkoon kaikkien muiden kanssa.

Ehkä tässä(kin) on kyse jostain aikuistumispiirteestä: alan hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, eikä minulla ole enää niin suurta tarvetta olla samanlainen kuin muut.

No, koko tämän jutun pointti on se, että olen tainnut löytää ratkaisun kaikkiin (vaatetus)ongelmiini: Joka tyypin kaavakirjan. Varasin sen kirjastosta ja hain sen päivällä luettavaksi, mutta 15 minuutin kuluttua totesin, että kirja on niin mahtava kaikin puolin, että se on syytä hankkia ihan omaksi. Siis mars kirjakauppaan, josta löytyi kirjaa hyllystä yksi kappale (kakkososaa olisi ollut useampikin, mutta halusin juuri tämän ensimmäisen), hinta jossain 35 euron tuntumassa (vähän reilunlaisesti opiskelijabudjetille, mutta veikkaan, että se tulee olemaan sen arvoinen). Kirjan pointti on se, että kaavat tehdään ottaen mitat juuri itsestä ja että mittojen ei tarvitse olla minkään taulukon mukaisia.


Kirjassa on perusohjeet leveille ja suorille housuille, hameelle, trikoovaatteille, huppareille ja yläosille yleensä. Näistä sitten löytyy erilaisia variantteja ja kirjan lopussa on kaava-arkit perusvaatteille. Ohjeet tuntuvat hyvin havainnollisilta ja kirja on myös sangen kaunis asettelultaan.


Jossain sängyn alla lojuu edelleen muovikassissa verokangas, jonka talvella ostin kotihousuja varten. Totesin, että kuviointi on turhan villi housuiksi, mutta hameessa se voisi vielä toimia. Voi siis olla, että aloitan ompeluhommat viikonloppuna.

Viikonloppuna olisi myös kädentaitomessut. Aina sieltä jotain mukaan tarttuu, vaikka siellä ei kauaa viihtyisikään. Tällä hetkellä minua kiinnostaa aika paljon kirjansitomis- ja koruntekemisvälineistö. Kevään Ihana-lehdessä oli ihan mahtavia sormusideoita, joita tekisi mieli alkaa näperrellä... Ja sitten olisi kesken vielä yksi kirjansitomisprojekti, josta kerron enemmän, kunhan siinä on jotain kerrottavaa. Odotan Sinellistä valtavaa pakettia kaikenlaista (mm. skräppäyspaperia ja kukkaronkehyksiä). Kunhan sen saan, en varmaan poistu kotoa useaan päivään.

Tietoähky

Kirja: Eno Raud: Metsäveljet

Tämä nyt on se niin kutsuttu hiihtolomaviikko, myös opetustaukoviikkona tunnettu. Onko minulla opiskelutauko? Viikon sisällä kolme tenttiä ja yksi tärkeä puhe-esitys ei ihan tunnu siltä. Informaatiota, kaavakuvia ja termejä vilisee silmissä ja valuu ulos sekä korvista että nenästä.

Samalla vaivaa en osaa yhtään mitään -kausi. Yritin (taas) virkata pitkään himoitsemiani kukkakynsikkäitä, mutta niiden ohje taitaa vain yksinkertaisesti olla liian vaikea tällä hetkellä. Olen sitten suruissani neulonut aina oikein -tyylillä tiskirättejä. Anne kävi eilen kylässä ja toi tuliaisiksi ihanaa Teeteen Aurea-lankaa, joka on ehkä maailman pehmeintä ja muutenkin ihanaa; teen siitä jonkinlaiset kevätkämmekkäät, jotka kädessä on hyvä istua koneen ääressä näpyttämässä gradua ja ties mitä. Anne puhui myös isoäidin neliöistä ja Novitan iso raita -langasta. Syntyi himo.

Mutta kunhan nyt saisin opiskeltua ja sitten vasta miettisin käsitöitä. Onnistuuko? Ei. Mutta aina voi yrittää.

Ja vielä syytä huomauttaa, että sain vihdoin luotua Facebookiin tapahtuman tämän kevään neulegraffititempaukselle. Toivottavasti siihen ilmoittautuisi vähintään yhtä paljon sakkia kuin viime vuonna (jolloin osallistujalistassa oli mm. Anu Harkki - hui). Juttu on samaan aikaan kuin Jyväskylän kädentaitomessut. Siitä tulee hauska päivä.

Riemukas vapaapäivä

Kirja: Günter Grass: Peltirumpu

Luennoitsija on sairaana, joten kyyhötän kotona väsyneenä viikonlopun jäljiltä. Olin perjantain, lauantain ja sunnuntaina kansalaisopiston belgialaisen kirjansidonnan kurssilla, ja nyt olen virallisesti rakastunut. Mikäs sen parempaa kirjanörtille, kuin omien kirjojen tekeminen. Lisäksi paperin ja pahvin kanssa puuhastelu on ihan suunnattoman hauskaa - ehkä on hyvä saada vähän taukoa lankamaailmaan. Eilen sain ensimmäisen kirjan valmiiksi, tänään toisen.












Ekan kirjan päällystin Jane Austenin Pride and Prejudicen pokkariversion sivuilla. Päälle tuli vielä lakka, ettei muste liikaa leviäisi ja paperi kestäisi. Kokonaisuudesta tuli jotenkin häslätyn näköinen, mutta eiköhän sitä johonkin voi käyttää. Kansien päällystämisen ja vihkojen valmistamisen jälkeen kannet kasattiin, minkä jälkeen vihkot ommeltiin niihin kiinni.



Kakkoskirjan kannet tein jostain kirjaston poistomyynnistä löydetyn H. C. Andersenin Villijoutsenten kansista. Näitä en lakannut, vaan päällystin renessanssivahalla, joka oli aika ihmeellistä tavaraa.



Vielä olisi kauhea määrä materiaalia ainakin neljää pikkukirjaa varten ja haluttaisi tehdä myös itse skräppäysalbumi.

Kun kerran oli kamera kädessä, näpsytin sitten kuvat kolmesta näillä näkymin ikuisuusprojektista, koska en jaksa keskittyä vain yhteen asiaan.


Nallen Marjaretkestä tulee jonkun lajikkeen pipo, jonka kaveriksi ajattelin tehdä kynsikkäät. Olisi hyvä saada tämä valmiiksi esim. ennen kesäkuuta.



Tästä pitäisi tulla superlämmin ja superpehmeä luisteluhuivi 8-9 puikoilla. Tälläkin siis olisi vähän kiire, ellen halua siirtyä rullaluisteluun. Näin ison neuleen tekeminen on muuten eri hyvää itseterapiaa jostain syystä.



Tämä sukkapari on ollut kesken varmaan lokakuusta asti. Tuo valmis kappalekin on liian pitkä kärjestä, pitäisi purkaa sitä vähän ja päätellä aiemmin, että mahtuisivat kenkiin sisälle.

Nyt on kauhean vaikea päättää, mistä jatkaisin. Tekisi mieli vaan pakertaa noiden kirjojen kimpussa, mutta olisi sitä maailmassa muutakin. Kuulemma. Epäilen vähän.

Kirjakammo

Maailmassani on tällä hetkellä hyvin vähän ahdistavampia asioita kuin tämä pino.


Yritän muistaa huutaa itselleni, että muista, rakastat kirjoja ja lukemista. Ei se kuitenkaan tunnu auttavan.

Kävelin eilen liian kylmässä liian kauan liian vähissä vaatteissa, mutta flunssan sijasta taisin saada pahan mielen. Siitä asti olen nimittäin nähnyt lähinnä asioiden huonot puolet eikä mikään hyvän olon puuska kestä paria minuuttia kauempaa. Blogivihamielisyyskin iskee: lukeeko tätä edes kukaan? Kaipaan ajatustenlukijaa, joka ilmestyy ovelleni ja sanoo, että olen ihan hyvä tällaisena ja että selviän vielä kaikesta.

Ja tämä kaikki on selvä merkki siitä, että on syytä painua takaisin peiton alle eskapismikirja kourassa ja silmätä maailmaa uudestaan, kun olen väsähtänyt ahdistumiseen.

Arki?

Kirja: Margaret Atwood: Herran tarhurit



Paluu joululomalta arkeen on monesti hieman mälsää - varsinkin, jos tietää, että hirveä määrä asioita odottaa tekijäänsä (enkä nyt puhu käsitöistä). Onneksi joululahjat antaa paljon mahdollisuuksia eskapismiin.

Äiti tykkäsi huivistaan. Ei siitä tullut niin iso, kuin piti, koska lanka oli Sandnesin Mini Palettia ja neulomiseen kului vähintäänkin ikuisuus. Pitäisi seuraavaksi koittaa tehdä itselle revontulihuivi vähän paksummasta ja vähän vähävärisemmästä langasta.


Löysin tänään myös huomionarvoiset ohjeet kunnon haaremihousuille (seuraanhan muotia aina pari vuotta myöhässä ollakseni tarpeeksi epämuodikas) täältä. Niistä voisi saada sangen hyvät kotihousut - syystä tai toisesta Keuruun Löytötexistä löydetyt verkkarit alkavat vähitellen tympiä. Vielä kun löytäisin tarpeeksi komean ja tarpeeksi halvan kankaan, niin ei muuta kuin surrur.

Neljä yötä jouluun

Kirja: Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Sain tänään Annelta elämäni ensimmäisen joulukukan. Tuli aika jännä olo. Sitä paitsi kukka on sangen kaunis, eikä edes paleltunut ulkona.


Koska Anne on maailman parhaasta päästä, tein hänelle joululahjan. Oikeanlaisen kupin löytäminen kirpputorilta oli yllättävän hankalaa, mutta lopputulos oli oikeastaan ihan hyvä. Ja ehkä jopa ihan käyttökelpoinen!



Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on oikeastaan jouluinen olo. Epäilemättä oleellinen osasyy löytyy kolmesta pikkukissasta, jotka viettävät ensimmäistä joulua perheen kanssa.



Jopa oma hölmö pajukuusi valoineen näyttää melkein kivalta.



Vielä olisi yksi kokonaispäivä jäljellä ennen joulun viettoon lähtemistä. Taidan loppupäivän viettää tehokkaasti neuloen ja katsoen muumeja.

Tilanne vaatii suklaata.

Musiikki: OST of (500) Days of Summer
Kirja: F. H. Burnett: Salainen puutarha






Mistä tietää, että asiat alkavat mennä vakavaan suuntaan? Suklaan tarve. Kaiken A ja O. Elämässä ei ole mitään muuta kuin minä ja tenttikirjani ja graduni ja graduohjaajani. Ja nyt levyllinen Fazerin sinistä ja kuppi teetä.

Tunnen oloni ihan Kultakutriksi karhujen talossa, kun kierrän huoneesta toiseen ja nukun muiden sängyissä ja luen niiden tuoleissa. Enää ei niin haittaa, ettei minulla ole omaa huonetta täällä, mutta eipä ole tainnut kukaan tulla ajatelleeksi, miten raskasta Kultakutrillakin on, kun koko ajan saa pelätä häätöä! Onneksi tämän talon viisi karhua eivät ole sitä lajia, jotka nostavat puurolautasen tyhjentämisestä äläkän.

Matkalla

Kirja: Anne Rice - Interview With the Vampire
Lonely Planet: Cyprus

Kirjamessujen jälkeen

Neulegraffitia:





Kirjoja:



Tiskirättejä:



Pääsiäistä:

Tauko lukemisesta

Kirja: Seija Vilén - Mangopuun alla

Välillä tulee olo, ettei jää aikaa omille ajatuksille, kun on niin paljon luettavaa. Useimmiten se on hyvä, mutta nyt aivot huutavat tuuletusta. Kuitenkin huomiseen mennessä pitää lukea Mangopuun alla loppuun ja selata läpi Teemu Mannisen Futurama. Molemmat toki ovat hurjan hyviä ja kiinnostavia teoksia, mutta joskus pitää saada aivoihinkin tyhjiö.

Äsken pidin hengitystauon ja tein loppuun Kyproksen matkapäiväkirjani, jonka tekemisen aloitin maanantaina. Siitä tuli, no, ihan hyvä, mutta en ole myöskään mikään paperityömestari.







Nyt kun tämä on valmis, pitää käsityötarmo keskittää sunnuntain neulegraffitiin. Sain aloitettua sen eilen luennolla, mutta vielä on moninkertainen työ edessä. Onneksi kukat virkkaa todella nopeasti.

Työstöyrityksiä sängyn pohjalta

Kirja: Sylvia Plathin päiväkirjat





Aloitin kevään vieton aivan liian aikaisin. Seurauksena järjetön flunssa. Teetä tulee jo korvista, aivoja särkee ja kurkku on täynnä hiekkapaperia eikä ilma kulje kunnolla. Olen liian laiska mennäkseni lääkäriin.

Viihtyminen on kuitenkin yllättävän helppoa. Olen lukenut mielettömästi, lähinnä Sylvia Plathin päiväkirjoja. Teksti todella vaikuttaa. (Tosin ongelmana on se, etten voi ajatella enää koskaan ketään Sylvia-nimistä kovin vakavasti. Vaarin kanssa samassa huoneessa sairaalassa oli mies, joka alkoi yhtäkkiä huutaa: "Sylvia! Sylvia tule juttelemaan minulle! Sylvia! Olet ollut naisystäväni jo 24 vuotta! Tule juttelemaan!") Kun olen ollut liian väsynyt lukemaan, olen katsonut Gilmore Girlsiä ja näpertänyt kaulahuivia äitienpäivälahjaksi. Tänään yritän saada sen valmiiksi, että pääsen suunnittelemaan kukkaköynnöstä Neulotaan kevät -tapahtumaan ja jatkamaan kukkakynsikkäitäni.




Tänään olen ollut jopa aikaansaava. Laitoin kauhean määrän levymyynti-ilmoituksia huuto.netiin. Pakko päästä tavarasta eroon ja toisaalta saada myös lisää rahaa. Pidän peukkuja, että ihmiset ovat ostotuulella (ja kaipaavat juuri sitä musiikkia, josta haluan päästä eroon).

Nyt kömmin takaisin tuonne vilttien ja vällyjen väliin ja pistän Gilmoren pimatsut pyörimään. Jos saisin vaikka tänä viikonloppuna loppuun tuon huivin ja puoliväliin neulegraffitiköynnöksen (laitan sen Paviljongin ja Matkakeskuksen välisen portaikon kaiteeseen, eli se saa olla aika monta metriä pitkä) ja alkuun uudet housut, olisin riemuissani.

Ja huomio, kolme viikkoa Kyprokseen.

Valintojen mahdottomuus

Musiikki: Travis
Kirja: Jane Austen - Emma
Louise M. Alcott - Naamion takana


Onneksi elämästä voi aina tehdä monimutkaista liialla ajattelulla. Olen useita kuukausia paininut sen kanssa, onko minulla mitään sanottavaa ja jos on, mistä aiheesta. Miksi kirjoittaisin blogia aiheesta, josta miljoona muuta ihmistä kirjoittaa minua paremmin?

Mikä edes on blogini aihe? Ei mitään käsitystä. Ei tätä käsityöblogiksikaan voi kutsua. Sitä paitsi löydän itseni aina vähintään neljän käsityöprojektin keskeltä. En käsitä, miksen voi tehdä yhtä työtä loppuun ja aloittaa sitten seuraavaa. Ehkä olen liian kärsimätön ja huono keskittymään. Tämä vaikeuttaa valtavasti a) tekemistä b) tekemisen raportointia.

Sen verran uutta on kuitenkin auringon alla, että olen kamalan innostunut neulegraffiteista. Perjantai-iltapäivä sujui A:n kanssa ympäri kaupunkia istuskellessa ja punoessa juonia pylväiden ja tankojen menoksi. Saldona oli neljä neulegraffitia: yksi valtava, kaksi peruslaatuista ja yksi ihmeellisen ruma ja piilotettu. Seuraavaksi (ehkä huomenna) pitäisi käydä tarkistamassa, ovatko graffitit vielä paikallaan ja ottaa kuvat niistä talteen.

Tiistaiaamun uutuusneuroosi

Musiikki: Björk
Kirja: Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Välillä olen suorastaan riemastunut siitä, mistä kaikesta voin saada ahdistus- ja stressikohtauksia. Tämän aamun ongelmana on kirja, kirjasto ja gradu: sain yliopiston kirjastosta erääntymisilmoituksen ja yksi kirjoista olikin varattu! Ei sinänsä ihme, koska kirja on ollut minulla lainassa muistaakseni noin vuoden, alkaen siitä, kun tilasin sen kirjastolle. Ehkä siis luonnollista, että muutkin Margaret Atwoodista kiinnostuneet haluaisivat lukea teoksen.

Huomattuani varauksen keuhkoputkessa alkoi puristaa: nyt joku muu saa kirjani! Ei se muille kuulu. Eikä aihe liioin. Haluan pitää aiheeni ominani, samoin kirjani ja musiikkini ja elokuvani ja kaiken. Lienee jotain abstaktia materialismia. Ja mitä jos joku muu nyt uusii sitä vuoden ajan ja minulle sanotaan että hei, et saa lainata kirjaa enää, kun kerta omit sen jo vuodeksi. (Niin, aika epätodennäköistä, mutta sano se neurooseilleni.)

Ajattelin silti olla reipas ja rohkea ja viedä kirjan kirjastoon. Ei kai neuroosit isojen sakkojen arvoisia ole kuitenkaan.

Aloittaa, ei aloittaa, aloittaa?

Musiikki: David Bowie
Kirja: Jane Austen - Viisasteleva sydän

Kahden viikon vehtaamisen jälkeen (alkoitanko blogin vai jätänkö bloggailun muille) huomasin käyttäneeni loput rahani suklaaseen ja lankaan. Pahuksen lankakauppojen muuttomyynnit, niissä pitäisi olla varoituskylttejä erinäisistä rahanmenoriskeistä. Kun illalla kävelin yliopistolta kotiin, kirosin itseäni ja sitä, miten tukalaa on olla minä, kun en osaa edes pitää taloudestani tämän vertaa huolta. Jostain ihme syystä tulin matkalla myös siihen tulokseen, että muiden olisi syytä jakaa tämä tuskani - ainakin jollain tasolla. Jos minä kärsin, muut kärsivät. Sitten pari tuntia ähellettyäni a) blogspotin ja b) kameran kanssa sain tämän tehtyä ja tässä nyt olen. Uusi universumissa, kai? Jääkööt nähtäväksi.

Mutta päivän saldo jäi sentään plussalle, koska ekobambuvillasukkalankani on hurjan viehättävää. (Tosin voi olla, että joudun taas myymään kirjoja pois, että rahat riittävät kuun loppuun.)