Tiistaiaamun uutuusneuroosi

Musiikki: Björk
Kirja: Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Välillä olen suorastaan riemastunut siitä, mistä kaikesta voin saada ahdistus- ja stressikohtauksia. Tämän aamun ongelmana on kirja, kirjasto ja gradu: sain yliopiston kirjastosta erääntymisilmoituksen ja yksi kirjoista olikin varattu! Ei sinänsä ihme, koska kirja on ollut minulla lainassa muistaakseni noin vuoden, alkaen siitä, kun tilasin sen kirjastolle. Ehkä siis luonnollista, että muutkin Margaret Atwoodista kiinnostuneet haluaisivat lukea teoksen.

Huomattuani varauksen keuhkoputkessa alkoi puristaa: nyt joku muu saa kirjani! Ei se muille kuulu. Eikä aihe liioin. Haluan pitää aiheeni ominani, samoin kirjani ja musiikkini ja elokuvani ja kaiken. Lienee jotain abstaktia materialismia. Ja mitä jos joku muu nyt uusii sitä vuoden ajan ja minulle sanotaan että hei, et saa lainata kirjaa enää, kun kerta omit sen jo vuodeksi. (Niin, aika epätodennäköistä, mutta sano se neurooseilleni.)

Ajattelin silti olla reipas ja rohkea ja viedä kirjan kirjastoon. Ei kai neuroosit isojen sakkojen arvoisia ole kuitenkaan.

Huippuja löytöjä ja ahkeruutta

Musiikki: Laila Kinnunen

Luin jostain, että unen laatuun vaikuttaisi se, onko huone tuuletettu ja lakanat puhtaat. Kokeilin piruuttani illalla: vaihdoin saaristomuumilakanat enkelilakanoihin ja pidin ikkunaa pari tuntia auki. Menin petiin kymmenen pintaan, luin ja pyörin hetken, nukahdin ja nukuin kuin pieni possu lähemmäs 11 tuntia.
Aamulla oli olo sen mukainen. Lähdin kaupungille kierrätyskeskukseen, Tiimariin ja kirjastoon. Kaikista tein ihan mahtavia löytöjä, erityisesti kierrätyskeskuksesta: pari nahkaista olkalaukunhihnaa, puiset laukun kahvat, iso läjä nappeja ja kansio - kaikki yhteensä vitosella. Tiimarista hain korjauslakkaa, valkoista lasimaalausväriä ja liimalakkaa.

Kirjastosta hain vielä sopivan läjän Kypros-matkakirjoja; lähen maaliskuun loppupuolella 3 viikoksi Kyprokselle opettajaharjoitteluun. Parasta ikinä. Ja muistan mainita siitä vielä sata200 kertaa ennen maaliskuuta, että kaikki varmasti tietävät asiasta.



Jatkoin tehoilua vielä kotona: kävin kaupassa, vein roskat, tein ruokaa ja leivoin, leikkasin paitasapluunan loppuun ja painoin vielä paidan. Siitä tuli muuten ihan fantsu, mutta teksti meni niin vinoon kuin ikinä vaan voi. En anna sen kyllä haitata, ainakaan paljoa.


Nyt ynnäilen kovasti, mitä kaikkea projektia on kesken. Ainakin villasukat (koko 47 ei ole mikään nopea juttu kakkosen puikoilla), parit hanskat, kaulahuivi, jaja. Ja laskeskelin, että onhan se varmaan tehtävä jonkin sortin paita tai villatakki tai molemmat Kyprokselle. Priorisointia. Ajattelin myös päällystää tuon kirpparikansion jollain, kun se on melko tahrainen, vaikkakin muuten tosi hyvä. Hamstraan siihen sitten erilaisia tuntimateriaaleja ja tuntisuunnitelmia.

Mutta nyt taidan lähinnä keskittyä löhöämiseen, teen juomiseen ja mokkapalojen syömiseen ja yhden jättisukan viimeistelyyn.

Palkataan: henkilökohtainen sapluunantekijä

Musiikki: The Kinks

Aamulla keskellä pyykkitiskivimmaani sain taas yhden älynväläyksen: painanpa itselleni paidan. Löysin vaatekaapista hyvän valkoisen t-paidan, jolle olen joskus roiskinut tomaattia jossain muodossa, ja mielessäkin oli valmiiksi tarpeeksi ärsyttävä t-paitaan sopiva älynväläys. Kalvoja oli, kangasväriä oli, mutta itse sapluuna puuttui. Ajattelin että hei, pistänpä elämän risaseksi ja tulostan tekstinkäsittelyohjelmalla tehdyn tekstin, että tulee siisti. Hyvä idea. Nyt istun niska köyryssä kädet kipeänä raaputtamassa tätä hiivatin kalvoa tylsällä mattoveitsellä, vaikka pitäisi jo olla katsomassa elokuvaa peiton alla teekupin ja suklaan kanssa.

Palkkaan mielelläni minimipalkalla (tee+sympatia) kirurgikätisen mattoveitsen käyttäjän, joka jaksaa raaputella näsäviisauksiani aamusta iltaan kalvoille eikä mielellään ota työstään kunniaa.

Aloittaa, ei aloittaa, aloittaa?

Musiikki: David Bowie
Kirja: Jane Austen - Viisasteleva sydän

Kahden viikon vehtaamisen jälkeen (alkoitanko blogin vai jätänkö bloggailun muille) huomasin käyttäneeni loput rahani suklaaseen ja lankaan. Pahuksen lankakauppojen muuttomyynnit, niissä pitäisi olla varoituskylttejä erinäisistä rahanmenoriskeistä. Kun illalla kävelin yliopistolta kotiin, kirosin itseäni ja sitä, miten tukalaa on olla minä, kun en osaa edes pitää taloudestani tämän vertaa huolta. Jostain ihme syystä tulin matkalla myös siihen tulokseen, että muiden olisi syytä jakaa tämä tuskani - ainakin jollain tasolla. Jos minä kärsin, muut kärsivät. Sitten pari tuntia ähellettyäni a) blogspotin ja b) kameran kanssa sain tämän tehtyä ja tässä nyt olen. Uusi universumissa, kai? Jääkööt nähtäväksi.

Mutta päivän saldo jäi sentään plussalle, koska ekobambuvillasukkalankani on hurjan viehättävää. (Tosin voi olla, että joudun taas myymään kirjoja pois, että rahat riittävät kuun loppuun.)